Isä, toinen nuorelle naisenalulle tärkeäksi noussut aihe elämän aikana. Tytön ensimmäinen oikea rakkaus miespuoliseen? Se side, joka kestää loppuun asti ja lopuksi muistot jäävät hymyilyttämään, muistuttamaan vahvaksi kasvatettua mieltä. Maailmassa on toki niitä, joilla ei ole koskaan isää ollutkaan. Kuollut tai muuten täysin tuntematon. Sitte on niitä välivaihtoehtoja, kuten minä.
Uusien ihmisten ja jopa tutuksi tulleiden kanssa tulee joskus keskusteluissa aiheeksi isä, mitä tämä tekee työkseen ja missä asuu. Moni sanoo, että omat vanhemmat eronneet ja käyvät halutessaan sitten toisen luona lomilla/viikonloppuina ja joskus asuvat viikotkin. Toisilla tosiaankaan ei ole isää ollutkaan tai tämä on menehtynyt. Vaihtoehtona on myös arvostettu, kestänyt avioliitto vanhemmilla, taikka isällä on yksinhuoltajuus. Monia erilaisia suhteita tähän kyseiseen henkilöön, isään. Omakohtaisesti en osaa edes vastata kunnolla sen kaltaisiin kysymyksiin ja olen sivuuttanutkin kaikki isäaiheiset asiat tokaisemalla, että asuu Etelä-Suomessa vaimonsa ja lastensa kanssa. Olenhan minä itse tyytyväinen jos/kun heidän elämänsä sujuu hyvin ja ovat onnellisia. Silti monesti, liian monesti, on käynyt ajatuksissa, että millä tavoin asiat olisivat erilaisia jos minäkin asuisin siellä. Oma äitini ei puhu paljoa asiasta, joskus saattaa sanoa jotakin isääni liittyvää, mutta sanat eivät ole haukkuvia tai syytteleviä kuten voisi luulla. Tämän takia olen tullut tulokseen, että isäni on oikeasti todella hyvä ihminen ja hieno isä muille lapsilleen, upea mies vaimolleen.
Synnyin äpäränä, eli olin täysin avioliiton ulkopuolella tehty lapsi ja se ajatus ei millään tavalla haittaa. Äiti sanoi joskus, että en tosiaankaan ollut suunniteltu vaan tulin täysin vahingossa. Silti arvostan ja kiitän mielessäni tänäkin päivänä, että asioista osattiin ottaa vastuu ja olen tässä tällä hetkellä. Kuulemma äitini ei kadu tätä ollenkaan ja voisin jopa sanoa hänen olevan ylpeäkin? kasvatettuaan pian aikuisikään kasvaneen naisenalun. Kuitenkin pelkään, että tuotan vain pettymyksen. Opiskelu ei oikein ole sujunut koskaan mitenkään kiitettävästi ja nytkin joudun uusimaan toisen vuoden ammattikoulussa. Meillä ei ole varoja paljoakaan sen jälkeen kun muutettiin tänne Pohjanmaalle, sillä äitini ammatille on ollut hankala löytää mitään töitä tältä suunnalta. Sitte tuli muutaman vuoden sairasloma eteen ja tulot kutistuivat aivan olemattomiin. Näin me ollaan kuitenkin pärjätty.
En syytä isääni, mutta mietin miten asiat olisivat erilaisia jos tämä olisi ollut aina elämässäni kunnolla? Tietenkin nämä asiat johdattavat kysymyksiä, mikä minussa on vikana? Mitä olen tehnyt? Äiti ei ole kieltänyt isääni tapaamasta minua ja varmasti toivoo itsekin, että välimme olisivat... tuttavallisemmat..? Entäs jos jonain päivänä menisin naimisiin? Haluaisin tietää, onko minulla sellaista isää, jonka haluan saattamaan minut käytävää pitkin, luovuttamaan sulhaselle. Onko minulla sellaista isää, joka hymyillessään valuttaa silmäkulmastaan ilon kyyneleen nähdessään tyttärensä kasvavan aikuiseksi ja löytävän elämänkumppaninsa?
Olisi niin paljo lisää kerrottavaa, asioita joita en sa tekstiksi puettua. Varmastikaan kaikki ei ymmärrä mitä olen yrittänyt tässä selittää.
